keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Nosse saapui raksalle

Maanantaina oli vuorossa ontelolaattojen paikoilleen asentaminen. Aamutuimaan raksalle oli tulossa kaksi rekka-autollista laattoja, sekä Nosse, jonka tehtävä oli auttaa ontelolaatat turvallisesti paikoilleen. Ontelolaatta on iso betonista valettu levy, jonka päälle varsinainen lattia aikanaan tulee. Savotta sisälsi kaiken kaikkiaan kolmisenkymmentä ontelolaattaa, joten melko isosta urakasta oli kysymys.


Nosse tuli paikalle ajoissa, joten tukijalat sun muut valmistelut ehdittiin tehdä mukavasti valmiiksi ennen ensimmäisen laattakuorman saapumista.

Asennuspäivän sää oli upea - aurinko paistoi taivaan täydeltä eikä näkyvissä ollut juuri pilvenhattaraakaan. Mukavaa, ettei urakkaa tarvinnut tehdä vesisateessa!

Herra Perustusmies porukoineen huolehti varsinaisesta ontelolaattojen asennuksesta ja otteista jotenkin huomasi, etteivät herrat olleet ensimmäistä kertaa vastaavaa hommaa tekemässä. Kun laatat vielä vastasivat piirulleen perustuksia, homma tuntui olevan mukavasti hanskassa - jälleen kerran. Parin viimeisen ontelolaatan kohdalla tosin koettiin pieni jännitysnäytelmä.

Nossen yrittäessä nostaa perimmäisiä laattoja paikoilleen ilman täytti kova pirinä, josta me maallikkoinakin tajusimme, että nyt kaikki ei ole ihan niin kuin pitäisi. Nosse toimi aivan äärirajoilla ja vaarana oli, että nosturi voisi  kellahtaa (josta pirinä siis varoitti). Hetken pelkäsimme, että viimeiset laatat jäävät asentamatta. Onnekis ammattimiehillä oli homma hanskassa ja vaihtoehtoisia toimintatapoja. Niinpä viimeiset laatat hivutettiin paikoilleen aivan perustusten tuntumassa. Näin vältyttiin vaaralta, että Nosse keikahtaisi kuorman painosta juuri muurattujen perustusten päälle ja kaikki laatat saatiin turvallisesti paikoilleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti