Perjantaina oli vuorossa operaatio Sokkelin Täyttö. Tämä tarkoitti, että sokkelin pohjalle oli saatava parinkymmenen sentin kerros sepeliä varmistamaan kaplillaarikerroksen riittävä paksuus. Sepeli myös tukisi aiemmin asennettuja routalevyjä, jotta ne varmasti pysyisivät paikoillaan. J-P oli ehtinyt pohtimaan, että millä ihmeellä se sepeli saadaan sinne sokkelin perimmäiseen nurkkaan ja oli ehtinyt jo henkisesti valmistautua valtavaan kottikärry- ja lapiourakkaan.
Sepeli tuli paikalle niinsanotulla hihnakuljettimella. Kyseisen vempeleen ulottuvuus valkeni siinä vaiheessa kun masiina alkoi roiskia sepeliä sokkelin sisälle. Masiina roiski sepelin liukuhihnansa avulla vaivatta sokkelin perimmäisiin nurkkiin saakka. Kottikärry- ja lapiourakka jäi onnekkaasti kokematta!
Sokkeliin upposi sepeliä kaiken kaikkiaan 33 kuutiota, joka vastaa painoltaan 50 tonnia! Kyseinen määrä riitti parinkymmenen sentin paksuiseksi kerrokseksi sokkelin pohjalle. Kapillaarikerroksen paksuus alkaa lähennellä puolta metriä! Eipähän pääse vesi perustuksiin nousemaan.
Sepelihässäkän lisäksi perjantaihin kuului talokaapelitouhuja. Vaivihkaa valmisteltu talokaapelin asennus saatettiin kaapeliurakoitsijan puolesta loppuun ja tontilla odottaa nyt kieppi tietoliikennekaapelia. Kaapeli kytketään myöhemmin toisen kerroksen tekniseen tilaan tulevaan puhelinkeskukseen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti