Keskiviikon piti olla tonttivapaa päivä. J-P kuitenkin piipahti ohimennen tontilla ja huomasi, että tien viereen oli ilmestynyt mystinen kuoppa, josta kulkee ojantapainen kohti autokatoksen perustuksia ... hienoa. Päätimme, että J-P:n on parasta mennä vielä aamulla tontin kautta varmistamaan, ettei mitään kaukolämpöputkia tai vastaavia aleta noin vain asentelemaan.
Torstaina selvisi, että huoli siitä, että joku kaivelisi tontilla ominpäin, osoittautui turhaksi. Tulevaa talokaapelin asennusta oli vain käyty vaivihkaa valmistelemassa. Asennusyhtiön pojat olivat käyneet kaivamassa tien vieressä kulkevan tietoliikennekaapelin esille siten, ettei asvalttia ollut tarvinnut rikkoa ... näppäriä kavereita.
Myös toimistopuolella tapahtui. Olemme pyytäneet sähkötarjouksia, samoin kuin LVI-tarjouksia. J-P myös kävi sähköpiirustusten kanssa rakennusvalvonnassa hakemassa niihin leimoja. Paikanpäällä selvisi, ettei piirustuksia tarvitsekaan leimata - ne katsotaan sitten käyttöönottotarkastuksen yhteydessä. Touhu viranomaisten kanssa oli jälleen erittäin joviaalia ja joustavaa (eipä ollut yllätys tälläkään kertaa).
Ollaan muutenkin tosi tyytyväisiä tähän kuntavaihdokseen. Toivottavasti Tuusula pysyy jatkossakin pienenä kuntana, jossa asioiden hoitaminen ei huku byrokratian rattaisiin.
Asiat ovat tuntuneet etenevän viimeaikoina varsin nopeasti. Perustukset ovat nousseet yhdessä hujauksessa ja talon seinät ovat tulossa jo neljän viikon kuluttua. Sitten pääsemme vihdoinkin näkemään, miltä uusi talomme näyttää.
Nyt kun olemme päässeet "bunkkerin rakentamisesta" maan pinnan yläpuolelle, Mia on pikkuhiljaa alkanut mielessään sisustamaan uutta kotiamme. Sisustuslehdet on koluttu ja netistä etsitty ideoita. Taannoin tilattuja näytepaloja puulattioista voi kohta käyttää muuhunkin kuin lasten kännykkäleikkeihin. Huomasimme myös odottavamme uutta keittiötämme varsin kipeästi - astianpesukoneen puuttuminen nimittäin alkaa tuntua.
Etelään eli pihan puolelle talo näkyy tämän näköisenä.
Tältä talo näyttää lännen puolella olevalle naapurille.
Itäpuolen tontilla olevat naapurit näkevät talon tällaisena.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti