perjantai 15. lokakuuta 2010

Tila kerrallaan ...

Herra Laatoittaja sai kylpyhuoneemme siihen pisteeseen, että vain silikonit ja katon paneelit puuttuvat. Saumaukset (osin hyvin haastavatkin, kuulemma), on tehty ja seinä näyttää siltä, miltä sen toivottiinkin näyttävän. Herra Laatoittaja on muuten osa herra Muurarin tiimiä - taitava tiimi, ettei voisi sanoa. Myös saunan lattia on saumattu ja suojattu siten, että herra Timpuri pääsee jatkamaan omaa työtään saunan seinien parissa.

torstai 14. lokakuuta 2010

Kuutiokaupalla lautaa

Raksalla on taas tapahtunut. Työteliäin (ja ehkä myös tuskaisin) asia liittyy talotehtaan lopputoimitukseen. Toinen merkittävä asia liittyy yläkerran lattiaan ... Molemmista seuraavassa muutama sana.

Raksalle tupsahti lavakaupalla listoja, paneeleita ja muuta puutavaraa noin kuuden kuution verran. Herra Timpuri ehti muiden töittensä ohella sen verran hätiin, että sai samoin tein roudatuksi listat ja saunan tavarat lämpimään ja lukkojen taakse. Sisäkattoihin tulevista paneeleista (niitä oli varmaankin neljä kuutiota) huolehtiminen taas pakostakin jäi meidän vastuulle.

J-P ja Mia koettivat kanniskella tuskallisen pitkiä paneelinippuja pihalta talon sisäpuolelle - parisenkymmentä nippua he saivat siirrettyä ennen voimien loppumista. Yhdessä nipussa on viisi kuusimetristä lautaa (tai siis paneelia). Onneksi aiemmin tutuksi tullut Super-Matti tuli hätiin ja auttoi J-P:tä sen verran, että loppujen kolmen ja puolen kuution kantaminen hoitui palttiarallaa tunnissa ... Kiitos Matti!

Sitten se yläkerran lattia. Herra Timpurin valmistelema lattia oli valmis varsinaisen valutyön suorittamiseen - lattialämmitys oli asennettu ja pinnat käsitelty tarttumista edistävällä pinnoitteella (primer). Päädyimme valettavaan lattiaan pitkällisen pohdinnan jälkeen. Vaihtoehtona olisi ollut kipsilevyistä rakennettava ja käsin valumassalla tiivistettävä lattiarakenne. Arvioimmme mukaan säästäisimme valulattian myötä ennen kaikkea aikaa, mutta myös euroja. Euromittarilla säästö näyttäisi olevan kuutisensataa "jöröä" - aikataulullinen säästö puolestaan kaksi tai kolme viikkoa! Tältä se valettu kipsilattia sitten uunituoreena näyttää.

Mainitsemisen arvoista lienee myös se, että talossamme on sähköt ja sähkökeskus. Tosin vain kriittisimmät pistorasiat on toistaisesti kytketty. Kaukolämpöjärjestelmä lukeutuu näihin ja Energiayhtiön puolesta kaikki onkin valmista lämmön kytkemiselle. Kunhan laatoitukset ja yläkerran lattia ovat saaneet kuivua viikon verran, "oikea" lämmitysjärjestelmä kytketään toimintaan ja pääsemme eroon energiasyöpöistä rakennuslämmittimistä.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Pesutiloja ja sähköjuttuja

Kaikkein mukavinta kuluneen viikon aikana on ollut seurata pesutilojen valmistumista. Tällä hetkellä sauna ja pesuhuone ovat siinä kunnossa, että kun alin laattarivi laitetaan seinään, ei ole kuin saumaaminen tehtävänä. Tämä sopii herra Timpurille paremmin kuin hyvin, koska hän viimeinkin pääsee rakentamaan saunan seinät ja pesutilojen katot loppuun. Valitsemammme lattialaatta sopii mielestämme tiloihin paremmin kuin hyvin. Tuskin maltamme odottaa ensimmäistä saunan lämmityskertaa!

Talon ulkopuolellakin on tapahtunut asioita kuluneen viikon aikana. Herra Perustusmies näytti kyntensä aivan toisenlaisella saralla, kuin mihin olimme tottuneet. Sadevesikourujen ja räystäiden asentaminen oli nimittäin askarruttanut meitä jo jonkin aikaa. Herra Perustusmies mainitsi tekevänsä myös kaipaamamme tyyppisiä töitä ja asia tuli sovittua samoin tein ... Herra Perustusmiehen tiimit ehti päiväksi Raksalle puuhaamaan ja päivän päätyttyä olivat melkein kaikki talon sadevesisysteemit paikoillaan. Homma jatkuu kuulemma, kunhan he saavat nykyisen urakkansa hoidettua alta pois. Tämä meidän sadevesikeikka kun tuli herra Perustusmiehelle vähän niin kuin puun takaa. Onneksi joustavuutta jälleen löytyi!

Mainitsemisen arvoista lienee myöskin se, että saimme tänään kaikki talon seinäpinnat maalattua - koristelaudoissa tosin on vielä hieman sutimista jäljellä. Ennen lumen tuloa lienee talo kokonaan maalattu ...

Herra sähköurakoitsija iskujoukkoineen puolestaan huolehti, että Raksan sähkötyöt etenivät suunnitelman mukaisesti. Molemmat sähkökeskukset ovat nyt paikoillaan (talolla ja autokatoksella on molemmilla omansa) ja infernaalinen - kodinhoitohuoneessa roikkunut - johtohässäkkä on kytketty talon sähkökeskukeen. Tunnelma kodinhoitohuoneessa on selkeästi vähemmän ruuhkainen ...

Muut sähkötouhut liittyvät talon älyjärjestelmään. J-P kartoitti tarvittavat komponentit pistorasioiden ja valaistuksen ohjaamiselle ... komponentteja tarvitaan parillekymmenelle pistorasialla ja tusinalle valaistuspistokkeita.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Sisätöiden parissa edelleen

Kulunut viikko, kuten edellinenkin, on sujunut tiiviisti sisätöiden parissa. Kaikki väliseinät on levytetty ja katot odottavat panelointia. Herrat Muurarit puolestaan tulivat huolehtimaan, että kylpyhuone ja sauna tulevat heidän puolestaan valmiiksi. Kun herrat ovat saaneet tilat tämän viikon aikana laatoitettua, pääsee herra Timpuri rakentamaan saunan valmiiksi. Tässä kuva pesutiloista ja "uunituoreesta" lattian vesieristeestä.

Pääsimme vihdoin nurkassa puhisseesta kuivurista eroon, kun vieras-WC:n lattia oli viimeinkin riittävän kuiva vesieristyksen asentamiselle. Kyseisen tilan valmiusaste on toistaiseksi hieman eri, kuin varsinaisten pesutilojen, mutta viikon kuluessa siihenkin on herra Muurarin mukaan tulossa silminnähtävä muutos.

Viikon logistinen pähkinä sattui purettavaksi, kun varsinainen lattiapinnoitteemme saapui. Lähetys sisälsi noin kolmen kuution verran pari- kolmemetrisiä lankkuparkettipaketteja. Olimme osanneet ennakoida sen verran, että Kassun huone oli siivottu varastointia varten ja melkein kaikki paketit sinne mahtuivatkin.

Saunan rakentamista odotellessaan herra Timpuri ulkoisti itsensä ja siirtyi hääräämään talon ulkopuolisten rakenteiden parissa. Etupihan portaiden ylin kehikko alkaa tässä olla paikoillaan. Lopullisen muotonsa portaat saavat, kunhan etupihan täytöt on saatu hoidettua.

Kuluneen viikon aikana myös herra Putkimies ehti Raksalle hääräämään ja kävi kytkemässä kaukolämpökeskuksen putket Energiayhtiön asentamiin kaukolämpöputkiin. Herra Keittiökauppias kävi puolestaan tarkistusmittaamassa keittiön ja kodinhoitohuoneen kalusteet ja hyvin sopivat kalusteet paikoillensa.

J-P on puolestaan pääsemässä eroon lempiprojektistaan - ilmastointiputkien eristämisestä. Kaikki pienten tilojen ja siiven sisällä olevat putket on eristettu ja muutama iso ja suora putki on enää jäljellä...

maanantai 27. syyskuuta 2010

Sisätöitä piisaa

Sitten viime tekstistä Raksan touhut ovat sujuneet lähinnä sisätöiden parissa. Niiden lisäksi Energiayhtiön herrat kävivät viimeistelemässä kaukolämpötouhut ja peittivät tekemänsä kaivannon. Samaan syssyyn saatiin sähkökaapelit ja tietoliikennekaapeli peitettyä. Kaukolämpökeskuskin pääsi paikoilleen erilliseen tekniseen tilaan. Lämpöjohtoja ei tosin vielä ole kytketty, mutta kunhan mittauskeskus saadaan paikoilleen, alkaa lämmityskin toimia.

Sisätöistä erityisen maininnan ansaitsee yläkerran lattialämmitys. Asennusta edelsi raivokas siivoaminen ja primerin (kosteussulku) levittäminen lattialastulevyjen päälle. Primerin tehtävänä on estää tulevaa kipsivalua kuivumasta liian nopeasti, sekä estää sitä imeytymästä lattiarakenteisiin. Tässä lattialämmitysputkisto on paikoilleen asennettuna.

Muista sisätöihin liittyvistä asioista on herra Timpuri pitänyt huolen varsin tehokkaasti. Kaikki väliseinät ovat pystyssä ja peitetty kipsilevyillä, pesutilojen alaslasketun katon runkorakenteet ovat paikoillaan ja saunakin alkaa hahmottua.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Kaukolämpö saapui

Keskeisin kuluneen viikon tapahtuma liittyi talomme lämmitykseen, kun Energiayhtiö kytki talomme kaukolämpöverkkoonsa. Asennustyöt alkoivat tiistaina ja torstaina talomme oli Energiayhtiön kaukolämmityksen piirissä. Tässä kuva teknisestä tilasta, joka toimii myös talon lämpökeskuksena. Mittauskeskus ja lämmönvaihdin ovat vielä asentamatta, mutta vesi kiertää jo!

Lattiavalun jäljiltä pihalle jääneestä betonikakustakin päästiin kaukolämpötouhujen yhteydessä sopivasti eroon, kun energiayhtiön herra Kaivuri otti ja pisti betonit pinoon tontin reunalle pois viemistä odottamaan. Asioiden sopiminen Energiayhtiön kanssa tuntuu olevan muutenkin sujuvaa. Saamme sähkön kytkemiseen tarvittavat kaivuutyöt hoidettua samalla, kun kaukolämpöputki peitetään.

Tässä vielä kaukolämpöputki jotakuinkin paikoilleen asennettuna. Kovin lähelle maan pintaa putket asennetaan, mutta eipä niiden jäätymistä toisaalta tarvitse pelätä. Kaukolämpöputket pyritään aina asentamaan nurmikon alle, jossa maan nouseminen ja laskeminen ei haittaa.

Kuluneen viikon draamaosuus liittyy pönttöuuniin. Huomasimme, että uuni on hieman vinossa - ei paljoa, mutta sen verran että silmällä huomaa, kun osaa katsoa. Asian tiimoilta on käyty keskustelua herrojen Uunimuurari ja Vastaava Mestari kanssa. Jälkinäytös seurannee jossain vaiheessa lähiviikkojen aikana. Palatkaamme siihen sitten.

Talon ulkomaalaus on yksi niistä asioista, joista olemme pääosin selvinneet omin avuin. Isot päätykolmiot olivat kuitenkin sen verran korkeita, että niihin pyysimme ammattimaalarilta apua. Rouva Maalari touhusi pari päivää kolmen ison päätykolmion ja päätyräystäiden parissa. Jälleen tuli huomattua, että ammattilaisen otteet ovat ammattilaisen otteita ... Eikä huojuvilla tikkailla seitsemän metrin korkeuteen kiipeäminen miellytä meitä edes ajatuksena kovin paljoa.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Sulkeiset

Viime viikonloppu kului pääosin "sulkeisten" merkeissä. Lapset olivat mummolassa, joten J-P ja Mia pystyivät oikein omistautumaan kaikenlaiseen hikiseen puuhasteluun.

Pystyimme tarjoamaan osuuden puuhastelusta hyvälle ystävällemme Markulle, joka tuli auliisti J-P:n kanssa kipsilevyjä kantamaan. Kantokeikka oli Markulle jo toinen - ensimmäinen kerta oli muutama viikko sitten, jolloin mukana oli myös yhteinen ystävämme Tuomas. Yhteistä molemmille kantokeikoille oli suunnaton hien määrä ja tehokkaasti kipeytyneet paikat. Lämmin kiitos Markulle ja Tuomakselle!

Muita viikonlopun aktiviteetteja olivat ilmastointiputkien eristäminen (joka ei tunnu loppuvan ollenkaan) sekä tontin etuosan perusteellinen siivoaminen tiistaita silmälläpitäen. Energiayhtiön Asennusporukka tulisi silloin kytkemään talomme kaukolämpöverkkoon eikä kaivuutöiden tiellä saa olla mitään kissaa suurempaa.

Pääsimme myös maistamaan aivan uutta ihanuutta - seinien villoittamista, tällä kertaa lasivillalla. Tämäkään touhu ei ihan heti lopu kesken, joten kutinaa on tiedossa tulevina viikkoina.