sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Jätehuolto pelaa

Jätehuollosta Tuusulan kunnan alueella vastaa eräs nimeltä mainitsematon pörssiyhtiö, jolla - ainakin toiminnasta päätellen - on enemmän työvoimaa reklamaatio-osastolla kuin itse huoltotöitä suorittavalla. Meidän jätehuoltomme piti alkaa pyöriä joulukuun viimeisenä päivänä ... ei alkanut.

Tätä kirjoittaessamme jäteastia on edelleen tyhjentämättä ja reklamaatioita on tehty suullisesti ja kirjallisesti neljä kappaletta. Olemme yhtiön ohjeiden mukaan alkaneet "varastoida" roskapusseja jäteastian viereen sijoitettuihin mustiin jätesäkkeihin, joita on tällä hetkellä kaksi kappaletta. Kuinkahan monta niitä ehtii kertyä ennen kuin jätehuoltoyhtiön "homma alkaa pyöriä" ... Onneksi on talvi ja pakkasta - viime kesänä tämä olisi ollut varsin mielenkiintoista.

Sitten positiivisempiin asioihin. Saunamme tuli käyttökuntoon heti joulun jälkeen ja pääsimme saunaan uuden vuoden aattona. J-P ehti jo pohtimaan, että mitenkähän tuo kiuas riittää, kun löylyhuoneelle siunaantui kokoa jonnin verran ... no, löylyt riittävät mainiosti ja ovat vielä sieltä pehmeimmästä päästä, joten emme valita!

Itse saunan käyttökuntoon saaminen vaati jonkin verran ponnisteluja ja herra Lasimestari tuli tässä kohtaa apuun lasiseinää ja ovea asentamaan. Koska kyseessa oli taho, jota ei sokkona tarvinnut etsiä, olimme varsin luottavaisia työn onnistumisen suhteen. Herrat puuhastelivat muutaman tunnin pesutiloissamme ja niin oli löylyhuoneen lasiseinä ja ovi asennettu - laittoivatpa vielä pesuhuoneen välilasinkin paikoilleen. Eli jälleen löytyi nokka, jota ei tarvinnut tuhistella ... Tässä herra Lasimestari pähkäilee oikeaa paikkaa lasin alareunalle.

Saunamme kiuas on alkuperäisestä Iki-kiuas-suunnitelmasta poiketen perinteinen Harvian jatkuvalämmitteinen saaristolaismalli. Iki-kiuas olisi toki ollut upea, mutta puolentoista tunnin lämmitysaika ei meitä lämmittänyt ... Tuppamme olemaan sellaisia "Nyt saunaan!" -tyyppejä ja saunan pitää lämmetä nopeasti. Harvian perinteisellä kiukaalla sauna lämpenee 80 asteeseen parilla pesällisellä puolessa tunnissa, joten kiuasvalinta osui kohdalleen.

Keittiömmekin on taas hivenen valmiimpi. Kävimme hankkimassa vetimet lähellä olevasta antiikkiliikkeestä ja ne kyllä sopivat keittiön ilmeeseen ja henkeen kerrassaan mainiosti. Nämä kuvassa näkyvät vetimet tulevat kaikkiin laatikoihin ja astianpesukoneeseen. Muihin keittiön oviin ja jääkaappien yläpuolella oleviin pikku kaappeihin laitetaan pyöreät vetimet, joita ei vielä tässä ollut hankittu. Tosin nekin ovat nyt paikoillaan.

Myös väliovien parissa on ehditty puuhastelemaan. Herra Muurari kävi välipäivänä hoitamassa kylpyhuoneen ja vilpolan välisen kostean tilan kynnyksen paikoilleen ja opetti samalla J-P:lle hieman väliovien asennusta. Kun tässä saadut opit yhdistettiin herra Timpurilta taannoin saatuihin, J-P totesi pystyvänsä asentamaan väliovet itse paikoilleen. Ensimmäisen oven asentamiseen paloi aikaa kolmisen tuntia ... Eilinen, Kassun huoneen ovi, meni paikoilleen kolmessa vartissa. Ihminen on oppivainen!

maanantai 10. tammikuuta 2011

Uusi vuosi - Uudet kujeet

Vuosi vaihtui, mutta raksa on ja pysyy. Tosin tällä hetkellä voi jo hyvillä mielin käyttää myös Koti-nimitystä moisesta paikasta. Kotimme alakerta alkaa olla inhimillisessä kunnossa, listat ja suurin osa väliovista tosin puuttuvat. Yläkerta sen sijaan on edelleen The Raksa ...

Koska asustelemme rakentamassamme talossa, työmiehiä ei juuri jaloissa vilise - mitä nyt sähköurakoitsija kyselee, että koska sopisi tulla loppuja lamppujen asennuksia ja muita jäljellä olevia töitä tekemään. Herra Sähköurakoitsijan kanssa onkin sovittu, että heillä on edelleen oma avain Kotiimme, kunhan tiedustelevat ensin paikalletulon sopivuutta. Hyvin on toiminut moinen järjestely.

Keittiön toimituksesta jäi jälkitoimitukseen liesituuletin, joka lopulta välipäivinä saapui loppusijoituspaikkaansa. Tässä vaiheessa kapistukselle lienee syytä antaa nimitys The Liesituuletin, koska tuulettimen paketti on puolitoistametriä korkea, metrin leveä ja syvä ja sen kiikuttamiseen tarvittiin kaksi miestä. Yleensä noita kai kannetaan kainalossa tai sylissä. Emme ole vielä pakettia avanneet, joten josko pakkausmateriaaleilla olisi osansa asiassa.

Kodinhoitohuoneesta muutama sana. KHH:n kaappien asennus kasvatti noin metrin mittaisen tatin meidän molempien otsaan ... toimitetut kaapit olivat 14 millimetriä (kipsilevyn paksuus) liian pitkät. Keittiö- ja KHH-kalustetoimittajan kanssa oli vielä oikein puhetta tästä (tarkistusmittauksen yhteydessä puuttuvasta) mitasta, joka tulisi mitoissa ottaa huomioon. No, teki kipeää, ja oikeankokoista kaapinrunkoa odotellaan ...

Vaikka KHH:n kalusteiden kanssa vastustikin, toiveita valon saamiseksi kodinhoitohuoneen kattoon on, koska hyvä ystävämme, Juha, tuli auttamaan J-P:tä kyseisen katon paneloinnissa ja niinpä valo nyt voidaan asentaa. Noin niinkuin kuriositeettinä, Juhalta ja J-P:ltä meni aikaa KHH:n katon (6 neliömetriä) panelointiiin kolmasosa ajasta, jonka herra Timpuri ja hänen Apulaisensa käyttivät alakerran muiden kattojen (140 neliömetriä) paneloimiseen ...

Se kodinhoitohuoneesta. Seuraavaksi lattia. Herra Parkettiurakoitsija on ollut ilmeisen kiireinen, koska ei ole ehtinyt tulla pönttöuunin ja parketin välistä rakoa tiivistämään. Lattiaurakkaa koskeva lasku kuitenkin jo tupsahti postiluukusta. Visuna Lappilaisena J-P päätti (herra Vastaavan Mestarin neuvoa noudattaen) pidättää summasta 500 euroa moisen työsuorituksen puuttumisen johdosta ja vastapuoleltakin tuli vielä kuittaus, että homma OK, näin sopii tehdä ... saa nähdä, tullaanko sitä tiivistettä laittamaan, vai pitääkö se laittaa itse? No odotellaan jokunen tovi ja palataan asiaan hieman myöhemmin.

Mutta kyllä nämä sokkona poimitut urakoitsijat ovat aika jänniä, ettemme sanoisi ... Käytännössä vain "keltaisilta sivuilta" poimittujen urakoitsijoiden kanssa on ollut ongelmia ... eli tähän muille rakentajille: Valitkaa sellaisia, joista muilla on hyviä kokemuksia.

torstai 30. joulukuuta 2010

Hei, me muutettiin!

Hieman pidempi tauko bloggauksessa johtuu useasta eri asiasta, kuten joulusta, muuttorumbasta ja tietoliikennekatkoksesta. Nyt kun kommunikaatioelementit ovat suurin piirtein kohdillaan (no, pöytäkoneella ei vielä nettiin pääse mutta läppäri toimii mainiosti), lienee syytä kommentoida muutamaa mennyttä viikkoa jokusella sanalla.

Muutimme uuteen kotiimme juuri ennen joulua - muuttoajankohta toi prosessiin omat haasteensa. Selvisimme haasteista suurin piirtein kunnialla ja saimme joulukuusenkin viritettyä paikoilleen. Tässä lapset katsovat lahjaksi saatua Shrek-elokuvaa ... televisiokanavat kun eivät vielä näkyneet. Onneksi herra Sähköurakoitsija hoiti antenniasian heti joulun jälkeen kuntoon.

Itse muutto olikin sitten varsinainen haaste. Jotta muuttaminen rakennettavaan taloon onnistuisi, on herra Rakennustarkastajan ensin annettava muuttolupa. Moisen luvan saaminen edellyttää muutamaa asiaa. Asunnossa on oltava vessa, suihku, keittiö ja yksi makuuhuone käyttövalmiina. Mitään betonipintoja ei saa lattioilla olla näkyvillä. Talon ulkopuolelta on löydyttävä numerokyltti, postilaatikko ja jäteastia. Myös taloon kulkemiseen tarvittavien portaiden tulee olla asennettuna. LVI- ja sähköjärjestelmille on oltava käyttöönottotarkastus tehtynä. Nämä siis kaikkien perusasioiden, kuten lukkojen ja lämmityksen lisäksi ...

Onneksi herrat Putkimies ja Sähköurakoitsija pitivät omasta tontistaan hyvää huolta, eikä meillä heidän suhteen ollut huolta. Muutenkin otaksuimme luvan irtoavan muutamalla huomautuksella höystettyinä ja rohkenimme siirtää maallisen omaisuutemme (suurimman osan siitä) uuteen kotiosoitteeseemme jo tarkastusta edeltävänä viikonloppuna.

Siitä huolimatta, että herra Vastaava Mestari oli valmistellut ja hoitanut muuttotarkastusasiat niin pitkälle, kuin pystyi, meitä jännitti tarkastuspäivän aamuna kertakaikkisen paljon. Tarkastus meni kuitenkin mallikkaasti ja saimme oikein virallisen luvan muuttaa uuteen Kotiimme. Sauna, kylpyhuone ja pönttöuuni tosin olivat käyttökiellossa siihen asti, kunnes vaadittavat asiat olisivat kunnossa. Jälkitarkastukseen ei herra Rakennustarkastajan kuulemma tarvitsisi tulla, jos herra Vastaava Mestari hoitaisi asiat. Luotettu mies tuo meidän mestarimme ...

Rupeama, joka meillä ennen muuttoa oli edessä, oli varsin haastava. Ei ollut keittiötä, valoa, saati sitten kostean tilan kalusteita asennettuna. Tässä muutama sana kyökistä ...

Keittiö oli jossain määrin vaiheessa ennen muuttoprosessin alkua. Astianpesukone oli paketissansa kuistilla. kaapit olivat melkein paikoillaan ja niemeke oli vielä ihan keskeneräinen.

Ja tähän me sitten jouluun mennessä päästiin. No, vetimiä ei ovissa vielä ole, kun emme ole niitä ehtineet hakemaan. Muuten kyökki alkaa olla varsin toimivassa kunnossa.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Herra Timpurin paluu

Herra Timpuri palasi Raksalle kuluneella viikolla. Tosin vain yhdeksi päiväksi joka sekin oli lauantai. Päivän agendaan kuului portaiden ja kodinhoitohuoneen välisen seinän rakentaminen. Koska kodinhoitohuoneesta uhkasi tulla hivenen ahdas ja käytössämme oli oikea ammattimies, päätimme jättää seinän rakentamatta alas asti. Huoneeseen tuli enemmän tilaa ja seinästä tuli vielä hauskakin, kun alareuna seuraa portaiden reisilankun linjaa!

J-P oli nimittäin ehtinyt pohdiskella seinäurakkaa urakkaa ja tuumaillut, että viikko menisi taikka hyvässä lykyssä kaksi, ennen kuin olisi seinä paikallaan. Herra Timpurilta aikaa kului kuutisen tuntia ... suutari pysyköön lestissään siis. Tässä herra mallailee alaosan kipsilevysoiroa paikoilleen.

Myös sisäpinnat ovat saaneet lisää lopullista peitettä. Kiitos Mian runsaan tapetointi-kokemuksen, vilpola ja meidän makuuhuoneet ovat pinnoiltaan valmiit. Tässä kuva meidän makuuhuoneesta.

Kassun huonekin saatiin vähän yli puolivälin - tapetti vaan sattui olemaan sen verran haastavan sorttista, että homma ei yksin onnistu. Tämä paperitapetti vaati perinteisen liisteröinnin ja vetyttämisen. Hankimme uteliaisuuttamme liisteröintikoneen ja aikamme säädettyämme ja harjoiteltuamme saimme homman sillä toimimaan (oli tosin hetkiä, jolloin teki mieli heittää koko toosa ovesta lumihankeen männynkäpyjä liisteröimään).

Myös keittiön kanssa touhuaminen ansaitsee maininnan. Saimme urakan kohtalaisen hyvälle mallille - niemeke on vielä aika lailla vaiheessa, mutta muuten ovat kaapit ja komerot paikoillaan. Niemekkeen rakentaminen tyssäsi väärän kokoisiin kaappeihin, jotka toki vaihdetaan oikean kokoisiin pika pikaa.

tiistai 30. marraskuuta 2010

Keittiö saapui

Merkittävin kuluneella viikolla tapahtunut asia oli keittiön ja kodinhoitohuoneen kalusteiden saapuminen. Keittiön koneet saapuivat yhtä jääkaappipakastinta lukuunottamatta tiistaina. Kahdesta jääkaappipakastimesta toinen oli jostain kumman syystä jäänyt pois kyydistä ja toimitettaisiin erikseen myöhemmin. J-P ei päässyt laitteita vastaanottamaan ja niinpä Mia joutui taistelemaan tiensä läpi lumimyrskyn keittiön koneita kantamaan ... ei ollut herkkua.

Itse kalusteet tulivat torstai-iltana kirpeässä pakkassäässä ja onneksi saimme hyvän ystävämme Markun (kyllä, Markku jälleen) meitä auttamaan - itku olisi muuten tullut. Kaappeja oli kerrassaan tuhottomasti ja ne oli ensimmäiseksi purettava autosta pihalle odottamaan. Kuskilla oli kiire vielä seuraavalle keikalle ... huhhuh. Saimme kaapit kolmestaan kuitenkin kannettua säältä suojaan, puolisentoista tuntia rupeamassa kului. Tässä Markku hoitaa omaa osuuttaan.

Seuraava rasti oli keittiön seinien saattaminen siihen kuntoon, että kaapit voitaisiin asentaa - tapetointia siis. Jälleen tuli Markku hätiin tapetointiapua antamaan. Niinpä keittiön seinät saivat pinnoitteensa ja kaappeja passasi alkaa asentamaan. Markun ansiosta Mia pääsi ottamaan sanalla sanoen tarpeeseen tulleen huilaushetken ja sai levätä tovin omissa oloissaan.

Tässä on kuva keittiöstä viikonlopun rupeaman jälkeen. Sunnuntaina meitä oli auttamassa toinen hyvä ystävämme, Juha, jonka myötävaikutuksella saatiin ensimmäiset kaapit paikoilleen. Siitä se lähtee. Hieman hassulta tuo tapetointitulos tietysti tässä kuvassa näyttää, mutta kaappien ja välitilan taakse jääviä alueita on turha tapetoida - niinpä ne jätettiin paljaiksi.

Juhan auttaessa J-P:tä kaappien kanssa touhuamisessa, Mia huolehti Sonjan huoneen seinäpinnat lopulliseen kuosiinsa. Jotenkin tuntuu, että tuo tapetointitouhu käy Mialta selkeästi sukkelammin, kuin J-P:ltä ... liekö syy J-P:n nysväämisessä vai Mian tapetointikokemuksessa ... Tiedä häntä, vaan hieno siitä tuli. Listat paikoilleen ja se on siinä!

Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä tapahtunut asia oli portaiden asennus. Porrastoimitus on osa talopakettia ja herra Edustajan ohjetta noudattaen tilasimme porrasasennuksen portaiden valmistajalta. Asennustouhua seurattuamme kävi selväksi, että tekemämme päätös asennuksen suhteen oli erittäin oikea!

Portaat nimittäin koostuivat kahdesta elementistä, jotka piti koota ensin ja nostaa paikoilleen vasta sitten. Herra Asentajakin huokaili isomman elementin kanssa, että mitenkähän tämä nousee, kun painoa on varmaankin puolisentoista sataa kiloa. Onneksi hänellä oli sekä tekniikka, että apuvälineet hallussa. Bonuksena saimme vielä nakitettua herrat Sähkömiehet nosto-operaatiossa auttamaan - tulivat kuulemma mielellään tekemään vähän ruumiillista työtä. Tässä herra Asentaja on kokoamassa elementtejä.

Itse nosto-operaatio oli mielenkiintoinen. Ensin yli nelimetrinen elementti piti ujuttaa eteisen puolelta kodinhoitohuoneen puolelle jollain ilveellä. Neljän miehen aikansa elementtiä väännettyään ja käännettyään, se lopsahti oviaukosta ja vauriotkin jäivät vähäisiksi - yksi pieni nirhauma reisilankussa ja tuhoutunut kipsilevyn reuna (kyseinen levy oli pinossa kodinhoitohuoneen lattialla). Tässä operaation ensimmäinen vaihe on lopsahdusta vaille valmis.


Nosto-operaation seuraava vaihe oli haastava - liian pieneen tilaan vinosti tungettu porraselementti pitäisi nostaa ylös ja oikeaan asentoon. Tässä vaiheessa kaikkien neljän miehen voimat olivat todella tarpeen ja jotenkin möhkäle saatiin asettumaan paikoilleen. Täytyy sanoa, että ilman herra Asentajaa ja hänen apuvälineitään hommasta ei olisi tullut mitään. Nyt uskaltaa J-P:kin tulla etuperin yläkerrasta alakertaan - aiemmin siitä selvisi vain herra Timpuri ...

maanantai 22. marraskuuta 2010

Meillä on oikea lattia!

Viime päivät ovat kuluneet herra Parkettimiehen touhuja seuratessa. Herra tuntuu olevan varsin kiireinen, koska viikonloput ja illatkin tuntuvat menevän työn parissa - jokainen tietysti tyylillään. Alun aikataulusotkujen jälkeen lattiaurakkamme pääsi kunnolla käyntiin ja jälkeä alkoi syntyä. Tässä herra Parkettimies on itse työn touhussa. Kuvassa näkyvä kiiltävä alue on primeroitu, eli käsitelty tartuntapinnoitteella. Primerin avulla varmistetaan lattialautojen pysyminen paikoillaan betonilaatan päällä.

Työn päästyä käyntiin se etenikin sitten vauhdilla. Viikonlopun ja maanantain aikana oli koko alakerta lasten huoneita ja vilpolaa lukuunottamatta valmiina. Vilpola ja Sonjan huone valmistuvat tiistaina, Kassun huone pikapuoliin niiden jälkeen ... Tältä se sitten näyttää valmiina. Keittiön kaapit voivat saapua.

Omat touhumme ovat kuluneen viikon aikana keskittyneet lähinnä pienen WC:n seinäpintoihin. Saimme pikku-WC:n seinät sille mallille, että kaapit ja hanat voidaan asentaa. Tämännäköinen siitä sitten tuli. Aika mukava, ettemme sanoisi!

Myös herra Putkimies ehti piipahtaa Raksalla. Isomman WC-tilan pöntön vuoto-ongelma ei ratkennut ensi yrittämällä, joten ongelman pariin palataan myöhemmin uusien lääkeiden kanssa. Pönttöpainin ohella herra ehti hoitaa kaikki alakerran ilmanvaihtoventtiilit paikoilleen. Tässä on kuva siitä touhusta.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Sisäpintoja kuntoon

Taaksejäänyt viikko on jälleen kulunut tiiviisti sisätöiden parissa. Kaikki alakerran sisäseinät ovat siinä kunnossa, että ne voidaan tapetoida. Parketin asennus alkaa näinä päivinä ja tapetointi voidaan tehdä heti sen jälkeen. Siivosimme viime viikonlopun aikana paikat siihen kuntoon, että herra Parkettimies voi tulla tekemään oman asennusurakkansa. Vähän yksitoikkoiseltahan tämä värimaailma vielä näyttää ...

Viikonlopun ohjelmaan kuului myös pikku-WC:n seinien viimeistely, jossa pääsimme mukavasti alkuun. Saunan piippu (joka on WC:n puolella), on nyt tasoitettu ja maalattukin ensimmäisen kerran. Aloitimme myös seinien paneloinnin ja tässä kuvassa prosessimme on parhaimmillaan - liimasimme paneelit seinään ja ne oli saatava pysymään jotenkin paikoillaan liiman kuivumisen ajan. Onneksi käyttämämme liiman vaatima kuivumisaika on verrattain lyhyt, joten panelointi eteni mukavalla tahdilla.

Herra Putkimies kävi myös touhuamassa kuluneella viikolla. Ensimmäiset hanat ovat nyt paikoillaan eikä meidän tarvitse enää kantaa vettä sisään! Luksusta, ettemme sanoisi. Myös lämmön talteenottolaite on asennettu paikoilleen, mutta päälle sen voi kytkeä vasta lähellä sisäänmuuttopäivää. Raksa on vielä toistaiseksi sen verran pölyinen paikka, että lämmön talteenottolaite ja ilmanvaihtokanavat tukkeutuisivat, jos ilmanvaihto kytkettäisiin päälle ennen aikojaan.