maanantai 7. kesäkuuta 2010

Viskipullo, joka pelasti maalausurakan

Asiat ovat viime päivien aikana pyörineet vesikaton asennuksen ympärillä. Meidän tapauksessa vesikatto tarkoittaa palttiarallaa linja-auton verran painavaa tiilikuormaa, joka tosin on aseteltu hyvin tasaisesti pitkin kattoa. Kattotiilien asennus asetti meillekin oman haasteensa - kaikkien pääty- ja räystäselementtien olisi hyvä olla maalattuna ennen tiilien asentamista.

Tästä seurasi, että viime viikonloppu meni pensseli kourassa ... saimme melkein kaiken tarvittavan maalattua. Päätyräystäät muodostivat korkeutensa takia ylivoimaiselta vaikuttavan esteen ja niiden maalaamista jouduimme pohtimaan oikein toden teolla. Valittavissa oli joko kiipeäminen 7-metrisille tikkaille tai katon kautta pensselillä kurkotteleminen. Kokeilimme tikkaita ensin. Puoleenväliin päästään, J-P totesi, että nyt hytkyy niin paljon että ei tule mitään! Katon kautta siis ... nam.

J-P sai yhden räystään puolikkaan melkein kahteen kertaan maalattua, kun katon Asennusporukan Rape - aikansa äheltämistä seurattuaan - puuttui asiaan ja kysäisi, että josko hän maalaisi ne räystäät ... vaikka viskipullosta. J-P:llä kesti ehkä kolme sekuntia miettiä asiaa, kun hän ojensi pensselin Rapelle ja kysyi että mitä saisi olla? Tässä vielä kuva Rapesta maalarin hommissa.

Kattotiiliä nostamaan tilattu Jässikkä saapui sopivasti Rapen maalausurakan päättyessä. Kun herra Nosturi oli peruuttamassa laitostaan asemiin tontille, vehkeen hydrauliikka petti ja härveli laski öljyt alleen ... Koska moista möhkälettä ei voi siirtää pajalle korjattavaksi, on korjaaja kutsuttava paikan päälle. Katon Asennusporukka päätti mennä syömään lääkäriä odotellessa.

Asennusporukan lounastauon aikana Nossekin oli saatu kuntoon ja kattotiilet päästiin viimein nostamaan katolle. Tiiliurakan jälkeen Nosse vielä auttoi autokatoksen tyhjentämisessä, jotta sekin saataisiin ajoissa siihen kuntoon, että talotehtaan toimitus voitaisiin vastaanottaa.

Maanantai oli muutenkin yksi projektimme virstanpylväistä - aloitimme lattian valuvalmistelut. Valuvalmistelut pitävät sisällään kaiken, mitä valettavan lattian sisään ja alle tulee. Paikalla olivat herra LVI-urakoitsija, herra Sähköurakoitsija, herra Timpuri sekä herra Vastaava Mestari. Ensimmäisessä tapaamisessa sovittiin, mitä kukin tekee ja mihin mennessä pitää olla valmista.

Koska valmistelut alkoivat viikkoa suunniteltua aiemmin, saimme aikaistettua muutamia muitakin työvaiheita. Lattialämmitys asennetaan melkein kaksi viikkoa etuajassa ja lattia valetaan noin viikkoa suunniteltua aiemmin.

Lopuksi voitaneen mainita yksi merkittävä seikka ... siivoaminen ei raksalla lopu koskaan! Olemme siivonneet ensimmäisen kerroksen pohjan ainakin kolme kertaa ja joka kerta sitä siivotessamme se on yhtä likainen. Seikka lienee sellainen, joka on vain hyväksyttävä ... siivoamista siis riittää jatkossakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti