Mennyt lauantai on oman tekstinpätkän arvoinen päivä. Kotimme täyttyi uteliaista ohikulkijoista ja varta vasten paikalle tulleista kävijöistä. Tuolloin oli jo taannoin herra Edustajan kanssa sovittu talotehtaan esittelypäivä, jolloin kaikki halukkaat pääsivät tutustumaan tekemiimme ratkaisuihin ja sisustusvalintoihin. Yleensä tämäntyyppinen esittely järjestetään muuttovalmiissa talossa, joka on vielä täysin tyhjillään. Esittelymme olikin siinä mielessä hieman poikkeuksellinen - olemmehan asuneet uudessa kodissamme jo vuoden, joten sisustus alkaa olla lopullisessa kuosissansa.
Itse esittelytilaisuudessa oli vierailijoita kaitsemassa herra Edustajan lisäksi hänen neljä kolleegaansa sekä keittiötoimittajan edustaja. Väkeä kävi paikalla lähes kaksisataa henkeä, joten tupa oli ajoittain varsin täysi. J-P oli herra Edustajan pyynnöstä itsekin paikalla tarjoamassa hieman erilaista perspektiiviä kävijöiden esittämiin kysymyksiin - moni kävijä olikin ilahtunut mahdollisuudesta kysellä kaikenlaista henkilöltä, jonka "hengenheimolaiseksi" oli juuri ryhtymässä.
Koko sessio sujui kaikin puolin mukavasti ja tuntui mukavalta saada niin paljon positiivista palautetta tekemistämme sisustusvalinnoista. Toivon mukaan tilaisuus myös rohkaisi niitä, jotka olivat vielä pohdiskelevassa vaiheessa, tarttumaan rohkeasti omaan projektiinsa. Oman talon rakentaminen on valtava projekti, mutta hyvä suunnittelu ja mahdollisuus käyttää toisten rakentajien/rakennuttajien kokemuksia hyväksi, auttavat onnistumaan. Itse olemme oikein tyytyväisiä oman "pikku" projektimme lopputulokseen.
Lopuksi muutava kuva uuden kotimme sisustuksesta. Tässä kuvassa on näkymä olohuoneesta vanhempien makuuhuoneeseen. Välissä oleva huone, jossa kukat ovat, on vilpola, jonka kautta saunasta pääsee terassille jäähdyttelemään.
Tässä kuvassa on olohuoneen nurkassa oleva pönttöuuni. Uuni on muurattu paikan päällä vanhan tavan mukaan ja rakenne on erittäin perinteinen niin ulko- kuin sisäpuoleltakin. Kun uunissa polttaa illalla yhden kunnon pesällisen, on se vielä se aamullakin todella lämmin. Uuni maalataan valkoiseksi todennäköisesti ensi kesänä - maalausta ei voi suorittaa, ennen kuin uunia on poltettu riittävästi. Jos uunin maalaa liian aikaisin, alkaa maali hilseillä.
Tässä kuvassa on J-P:n työhuone. Kaikki tarvittava on käsillä. Huoneessa on työn tekemiseen liittyvien kalusteiden lisäksi vuodesohva, joten sitä voi käyttää myös vierashuoneena.
Tässä on näkymä yläkerran aulasta. Kuvasta puuttuu vielä laatikosto, joka odottaa kokoamista. Aulassa on myös WC-varaus, joka voidaan ottaa käyttöön siinä vaiheessa, kun lapsemme toteavat haluavansa vallata yläkerran huoneet ja häätävät meidät alakertaan.
Tässä kuvassa on Mian työhuone. Työhuonetta suunniteltaessa ensisijaisen tärkeää oli mahdollisimman suuri lattiapinta-ala, jotta on mahdollista levittää kankaita sun muita tarvikkeita. Lattian suhteen alkuperäinen suunnitelmamme oli muovimatto, joka vaihtui myöhemmin laminaatiksi. Syy moiselle oli täysin järkiperäinen - lattia olisi tavallista kovemmalle kulutuksella saksien ja neulojen takia. Huomasimme kuitenkin yläkerran muiden tilojen lattiaa asentaessamme, että parketti riittäisi tähänkin huoneeseen ... kulukoon sitten vähän muita huoneita nopeammin, mutta on se niin paljon mukavampi. Parkettia muuten jäi noin puolitoista neliömetriä, joten melko tarkkaan se tuli käytettyä.
Tässä on kuva kuistista. Talotoimituksen mukana tuli sen verran reilusti kattopaneelia, että sitä riitti kuistin seinienkin panelointiin. Paneloinnin ansiosta (ainakin omasta mielestämme) tunnelma perinnetalosta vahvistuu entisestään. Katosta avoimena olevassa jakorasiassa näkyy yksi valojen ohjaukseen liittyvistä älykomponenteista. Rasia jätettiin auki, jotta kävijät voisivat tutustua hieman tähänkin puoleen talostamme.
Tässä kuvassa on lasten huoneiden välissä oleva WC. Seinässä oleva pistorasia on varattu tulevalle partakoneen käytön tarpeelle ... hmmm. Kassu on jo melkein nelivuotias - aiomme siis viihtyä täällä jonkin aikaa.
Tässä on näkymä keittiöstä ruokailutilaan päin. Olemme itse todenneet tällainen niemekeratkaisun varsin toimivaksi. Kun keittiössä touhuaa, niemeke mahdollistaa sosiaalisen kanssakäymisen kokkauksen ohessa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Komialta näyttää!!
VastaaPoista