Puristuksemme sisätöiden parissa on jatkunut. Alakertamme on kodinhoitohuonetta ja kylpyhuoneen listoja vaille valmis. Kodinhoitohuoneessakaan ei ole enää ammottavaa aukkoa sähkötaulun viereisessä seinässä, vaan kaikki seinäpinnat on levytetty ja tasoitettu. Enää maalaus ja pieni pätkä tapettia sekä listat, niin kodinhoitohuonekin on plakkarissa. Kylpyhuoneesta puuttuvat listat katosta ja ovenkarmien ympäriltä ja kun ne ovat paikoillaan, alakerta on käytännössä valmis.
Yläkerrassakin olemme ehtineet häärätä. J-P asensi aulan parketin viime viikonloppuna ja totesimme, että parketti riittäisi Miankin työhuoneeseen. Niinpä muutimme alkuperäistä laminaattisuunnitelmaa ja päätimme asentaa koko yläkertaan parkettilattian. Laminaatti tuntuu jotenkin pliisulta kauniin lankkuparkettilattian rinnalla, vaikka kestävämpää onkin. Teimme henkisen päätöksen, että hyväksymme sen, että Mian työhuoneen lattia voi kulua hieman muita lattioita nopeammin.
Aulan lattian asentaminen tuntui sujuvan jotenkin helpommin, kuin J-P:n työhuoneen lattian asennus. Liekö se sitten johtunut siitä, että homma ei tällä kertaa jännittänyt, eikä epäonnistuminen pelottanut. Lauantain asennusrupeama kesti viisi ja puoli tuntia ja lattiaa syntyi viitisentoista neliötä. Vertailun vuoksi mainittakoon, että J-P:n työhuoneen lattian asentaminen kesti kahdeksan tuntia ja neliöitä oli kymmenkunta ... Tässä vielä lopputulos - jokunen sanko on vielä sunnuntaina asennettujen lautojen päällä painona.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti