maanantai 9. huhtikuuta 2012

Valoa portaikkoon

Jälleen on pari asiaa saatu valmiiksi, mainittakoon portaikko ensimmäisenä. On vapauttavaa liikkua alakerrasta yläkertaan ja takaisin, kun ei tarvitse kompuroida pimeässä. Hyvä ystävämme Juha auttoi J-P:tä valojen asentamisessa ja portaikko on kaidetta vaille valmis. Tässä vielä kuva muuttuneista valaistusolosuhteista.

Portaikon lisäksi saimme myös vaatehuoneemme valmiiksi. Vaatehuoneesta puuttuivat toisen seinän hyllyt kokonaan, joten tavaroiden pitäminen järjestyksessä oli vähän niin ja näin. Eräässä rautakaupassa oli taannoin tarjousviikonloppu Sovellan hyllyjärjestelmästä ja päätimme tarttua syöttiin. Osa hyllýlevyistä saatiin jälkitoimituksena vasta myöhemmin, joten sen takia asennuskin hieman viivästyi. Tässä kuvassa uudet hyllyt on asennettu ja osa vaatteistakin on jo paikoillaan. Huomasimme kaivanneemme vaatetankoa varsin kipeästi. Oli aika vapauttavaa kiikuttaa seinällä olleet korihässäkät autokatokseen odottamaan Huuto.netin kautta (toivottavasti) löytyvää uutta loppusijoituspaikkaa!

Sisätouhujen lisäksi saimme jotain aikaiseksi ulkopuolellakin. Leikkimökin lattialaudat on nyt sahattu valmiiksi ja viime kesänä rakennettu perustuskehikko kaivettu lumen alta kuivumaan. Perustuskehikon terassi ja yksi kulma pitää vielä asettaa vaateriin ja sen jälkeen pääsee lattiualautoja naulailemaan. No, paperityötkin on toki hoidettava - mökin rakennuslupapaperit naapurien puoltavilla lausunnoilla höystettynä ovat odottamassa kiikuttamista rouva Rakennustarkastajalle. Asian pitäisi olla plakkarissa alkavan viikon aikana.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kaksi päättynyttä projektia

Tapetointiprojektimme on päättynyt ... Yhtään vuotaa, edes pikkuriikkistä palasta, ei puutu mistään. Se, jos mikään on mainitsemisen arvoinen asia. Viimeiset kaksi vuotaa asennettiin sisäportaikkomme päätyseinään. Asennuksen teki haasteelliseksi se, että muun portaikon tapetoinnissa apuna käytetty telineviritelmä oli poistettava, ennen kuin päätyseinään pääsi käsiksi. Tässä kuva portaikosta, kun teline on siirretty eläkepäiviä viettämään ... ei kyllä tule viritelmää ikävä.

Telineen poistaminen aiheutti tiettyjä toimenpiteitä, ennen varsinaisen tapetoinnin aloittamista - ihka ihanaa seinien tasoittamista ... onneksi tasoitettavaa oli varsin inhimillisen kokoinen soiro. Tasoitehommasta selvittiin kolmella kerralla ja tapetointi voitiin alkaa.

Jotta tapetointi onnistuisi, tarvittaisiin tikapuut. Kyseiset tikkaat olivat kököttäneet talomme lämpökeskuksen vieressä koko talven, joten ne olivat jotakuinkin litimärät. Niinpä tikkaat siirrettiin autokatokseen kuivumaan ennen sisätiloihin siirtoa, jotta tapetointiurakka ei niiden takia vaarantuisi. Pienen kuivumisen ja pintapuolisen putsauksen jälkeen totesimme tikkaiden olevan siinä kunnossa, että ne voisi siirtää sisätiloihin.

Eipä muuta, kuin J-P keikkumaan tikapuille ja lätkimään vuodat seinään. Muutaman vaarallisen näköisen tilanteen ja tusinan kirosanan jälkeen vuodat kuitenkin olivat seinässä ja tikapuutkin voitiin kiikuttaa takaisin ulkotiloihin seuraavaa tarvetta odottamaan.

Toinen päättynyt projekti ... tai asia ... on astianpesukoneen kanssa tuskailu. Herra Maahantuojan Edustaja kävi  aiemmin tutkimassa astianpesukonettamme ja totesi sen olevan kerrassaan viallinen. Niinpä asiasta herra Edustajan mukaan seuraisi vihdoinkin koko masiinan vaihto kokonaan uuteen ja vanhan kiikuttaminen tarkempiin tutkimuksiin.

Tänään kyseinen murheenkryyni sitten vaihdettiin uuteen ja alkuperäinen, keittiön mukana toimitettu yksilö, päätyi ties mihin kliinisiin testeihin. Toivottavasti herra Edustaja saa raadosta tarvittavasti tietoa irti, jotta jatkossa vastaavanlaiset harminpaikat vältettäisiin.

Itse koneen vaihto sujui todella tyylikkäästi ja uusi kone oli paikoillaan melkein huomaamatta ...  J-P oli ajatuksissaan pelännyt, että kyseisen nurkan kaikki kaapit menisivät uusiksi. Ei voinut, kuin todeta Herra Maahantuojan Edustajan olevan omassa työssään kerrassaan ammattilainen - koneen vaihdon jälkeen keittiö oli, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tässä vielä kuva herrasta työn touhussa.