maanantai 9. huhtikuuta 2012

Valoa portaikkoon

Jälleen on pari asiaa saatu valmiiksi, mainittakoon portaikko ensimmäisenä. On vapauttavaa liikkua alakerrasta yläkertaan ja takaisin, kun ei tarvitse kompuroida pimeässä. Hyvä ystävämme Juha auttoi J-P:tä valojen asentamisessa ja portaikko on kaidetta vaille valmis. Tässä vielä kuva muuttuneista valaistusolosuhteista.

Portaikon lisäksi saimme myös vaatehuoneemme valmiiksi. Vaatehuoneesta puuttuivat toisen seinän hyllyt kokonaan, joten tavaroiden pitäminen järjestyksessä oli vähän niin ja näin. Eräässä rautakaupassa oli taannoin tarjousviikonloppu Sovellan hyllyjärjestelmästä ja päätimme tarttua syöttiin. Osa hyllýlevyistä saatiin jälkitoimituksena vasta myöhemmin, joten sen takia asennuskin hieman viivästyi. Tässä kuvassa uudet hyllyt on asennettu ja osa vaatteistakin on jo paikoillaan. Huomasimme kaivanneemme vaatetankoa varsin kipeästi. Oli aika vapauttavaa kiikuttaa seinällä olleet korihässäkät autokatokseen odottamaan Huuto.netin kautta (toivottavasti) löytyvää uutta loppusijoituspaikkaa!

Sisätouhujen lisäksi saimme jotain aikaiseksi ulkopuolellakin. Leikkimökin lattialaudat on nyt sahattu valmiiksi ja viime kesänä rakennettu perustuskehikko kaivettu lumen alta kuivumaan. Perustuskehikon terassi ja yksi kulma pitää vielä asettaa vaateriin ja sen jälkeen pääsee lattiualautoja naulailemaan. No, paperityötkin on toki hoidettava - mökin rakennuslupapaperit naapurien puoltavilla lausunnoilla höystettynä ovat odottamassa kiikuttamista rouva Rakennustarkastajalle. Asian pitäisi olla plakkarissa alkavan viikon aikana.

2 kommenttia:

  1. Moi! Tosi kaunis talo teillä! Minua kiinnostaisi, mikä tuon teidän ulkomaalin värikoodi on?

    VastaaPoista
  2. Hei ja kiitos! Ulkomaali on Tikkurilan Pika-Teho A-pohja, jonka sävy on TVT 617X. Koristelaudat on maalattu sävyttämättömällä Pika-Tehon A-pohjalla.

    VastaaPoista