sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kissa

Uutta tekstiä pukkaa pitkästä aikaa. Olemme puuhastelleet kaikenlaisia muita asioita, eikä blogia ole tullut vähään aikaan päivitettyä. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että on syytä valottaa, mitä projektillemme on hiljaisuuden aikana tapahtunut.




Aivan ensimmäiseksi on pakko mainita kissa. Eräänä elokuun päivänä autokatokseemme ilmaantui harmaaraidallinen erittäin ystävällinen kissa, joka oli varsin nälissään. Kaulapannasta löytyi lappu, josta selvisi sekä kissan nimi, Taisto, että omistajan puhelinnumero. Ruokimme otuksen ja soitimme lapussa olleeseen puhelinnumeroon jolloin selvisi, että Taiston koti on parin talon päässä. Taiston emäntä tulikin Taiston saman tien hakemaan kotiin. Kului aikansa ja kissa ilmaantui uudelleen meidän pihapiiriin. Asia alkoi hieman askarruttaa ja Taiston emännän kanssa juteltuamme selvisi, että heille oli tullut saksanpaimenkoiran pentu, jonka kanssa Taisto ei oikein tullut toimeen. Niinpä erinäisten käänteiden jälkeen tilanne päätyi siihen, että Taiston sisäastia siirtyi meille ja kaulapannassa oleva puhelinnumero vaihtui J-P:n puhelinnumeroksi. Siitä lähtien Taisto on majaillut meillä ja lapset ovat olleet onnesta soikeina. Tässä kuvassa ovat Taisto on Sonjan sängyssä lepäämässä.



Sitten itse rakennusprojektiin. Olemme saaneet istutukset jota kuinkin valmiiksi. Lopputulemana oli, että perennoja istutettiin nelisen sataa kappaletta, kukkasipuleita seitsemänsataa, sataviisikymmentä pensasta ja viitisenkymmentä puuta (kuusiaita pois lukien). Pihan osalta ei puutu muuta, kuin tukimuurin portaat ja sen ympärille tuleva köynnöstuki. Pihan perälle tuleva katseenvangitsijakin on paikoillaan. Löysimme eräästä vantaalaisesta pihapatsasliikkeestä juuri meille sopivan patsaan. tämäkin asia loksahti kohdalleen jokseenkin omalla painollaan - emme juurikaan painiskelleen sopivan patsaan etsimisen kanssa, koska uskoimme, että jossain vaiheessa kohdalle sattuu juuri se oikea. Tässä kuvassa on näkymä talon kulmalta takapihalle päin.



Myös Eki ehti tehdä pikaisen paluun raksalle. Ekin osuus oli rakentaa autokatoksen väliseinän runko, johon J-P ei homman ryssimisen pelossa uskaltanyt näppejään tökätä. Herra pystyttikin rungon muutamassa tunnissa! Jotta väliseinän rungon rakentaminen olisi onnistunut, oli yläpohja eristettävä ensin. Niinpä J-P pääsi hetkeksi takaisin yhteen mielihommistaan - villoittamaan. Meille jäi villaa paljon yli tarpeen ja ylimääräiset paalit oli heitelty autokatoksen yläpohjaan loppusijoitusta odottamaan. Tässä vaiheessa huomasimme taannoisen varastointiajatuksen olleen varsin hyvä, sillä villoittaminen kävi suht joutuisasti paalien ollessa lähellä loppusijoituspaikkaansa. Tältä autokatoksen työtila näytti, ennen urakkaa.



Tässä höyrynsulkumuovi nostettu ylös ja katon koolingit ovat paikoillaan. J-P:n villoitusurakka on melkein lopuillaan ja Ekin tekemä väliseinän runko on paikoillaan. Ylimääräiset villapaalit on myös siirretty pois yläpohjasta.



Tässä vaiheessa J-P on saanut väliseinän toisen puolen kipsilevyt ja seinän sisälle tulevat villat paikoilleen.



Väliseinä on saatu valmiiksi, seinät tasoitettu ja maalattu ja kattopaneelin asentaminen meneillään. Talopaketista jäi niin paljon kattopaneelia yli, että sitä riitti taannoin kuistin seinien panelointiin ja vielä autokatoksen työtilaankin. Paneeli näyttäisi riittävän vielä leikkimökkiinkin.



Tältä työtila sitten valmiina näyttää. Listat ja kattovalo ovat paikoillaan ja lattia on maalattu harmaalla betonimaalilla. Hyllyt paikoilleen ja tavarat takaisin sisään, niin tila saadaan lopultakin hyötykäyttöön.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Kiveysurakka valmistui

Pihakiveyksemme on valmistunut ja olemme lopputulokseen erittäin tyytyväisiä. Tontilla edelleen vallitsevasta karike- ja multakasahässäkästä johtuen aivan lopullisia kuvia ei tässä ole tarjolla, mutta jokunen vaihekuva kuitenkin. Palataan niihin hetken päästä.

Toinen keskeinen ja keskeneräinen pihan osa-alue liittyy etupihaan - julkisivun puoleiset perennat ovat olleet kerta kaikkiaan vaiheessa. Tätä kirjoitettaessa etupihan vasemmassa reunassa oleva iso istutusallas on valmis ja kuvia lopputuloksesta on luvassa hieman myöhemmin.

Jotta iso etupihan perenna-allas olisi saatu istutettavaan kuntoon, oli muutama koivu ensin hävitettävä. Niinpä tilasimme paikalle herra Metsurin kannonjyrsintäkoneineen. Saavuttuaan kohteeseen herra mittaili ja pohti neljän koivun rypästä tovin ja tarttui haasteeseen. Eipä aikaakaan, kun neljä koivua oli kaadettu ja pätkitty saunan pesään sopiviksi. Kun "klapitalkoot" oli hoidettu, oli aika jyrsiä kannot pois istutusten tieltä. Tässä herra on viimeistelemässä urakkaansa.

Kuten viime tekstissä mainitsimme, olimme saamassa Kannustalolta roskakatoksen kiitokseksi tarinoistamme. Katos saapuikin sanalla sanoen alta aikayksikön ja pääsimme sitä (kerrassaan intopinkeinä) pystyttämään. Täytyy sanoa, että talotehtaalla on katostakin ehditty miettimään ihan kunnolla - pystytys nimittäin sujui kerrassaan helposti. Tässä kuvassa katos on paikallaan "kattourakkaa" odottamassa.

Sitten niihin kuviin. Seuraavassa muutama otos liittyen sekä kiveysurakkaan että istutuspuuhiin.

Tässä kuvassa leikataan etupihan kiveyksen kaarevaa reunuslinjaa, joka johtaa etupihalta talon vasemmalle sivulle. Pölyn määrä on jälleen melkoinen.

Tässä edellä mainittua kiveystä saumataan. Tärytyksen tarkoitus on upottaa sumaushiekka syvälle kivien väliin ja siten "liimata" kivet toisiinsa.

Tässä on meneillään takapihan liuskekivikäytävän asentaminen. Liuskekivet leikataan lähes kuormalavan kokoisista laatoista timanttilaikalla sopiviksi siten, että kiveys näyttää luonnolliselta ja saumat ovat joka puolella suurinpiirtein saman levyiset. Kiveyksen nurmisauma kylvetään myöhemmin.

Siinä olivat kuvat kiveysurakasta. Lopuksi pari otosta omista istutuspuuhistamme.

Tässä kuvassa kuistin oikeanpuoleinen perennapenkki on muutamaa liljaa vaille valmiina.

Tässä puolestaan kuistin vasemmanpuoleinen istutusallas on vielä jonkin verran vaiheessa. Osa verkkokaupasta tilaamistamme (noin 70 kilosta) perennoista on vielä pahvilaatikoissa odottamassa loppusijoituspaikkaa. Täytyy sanoa, että tästä verkko-ostoksesta jäi erittäin hyvä fiilis.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Roskakatos ja pihakiveys

Aivan ensimmäiseksi on mainittava roskakatoksesta. Olemme haikailleet koko rakennusurakkamme ajan kauniista Kannustalon roskakatoksesta. Kirjoittelumme ja muu toimintamme on ilmeisesti miellyttänyt talotehdasta, koska olemme saamassa kyseisen roskakatoksen aivan ilmaiseksi. Tästä suuri kiitos Kannustalon väelle! Kaiken lisäksi kiveys roskakatoksen sijoituspaikalla valmistui juuri sopivasti katoksen käyttöönottoa silmällä pitäen!

Kiveusurakan sujuvuuden johdosta haluammekin kiittää myös Lakan Betonia tavasta, jolla se on hoitanut valtavan kivimassan logistiikan. Urakoitsijat ovat voineet keskittyä tärkeimpään, eli kivien asentamiseen, koska materiaalit ovat olleet paikalla ajallaan.

Sitten kiveysurakan pariin. Kun pohjat oli saatu valmiiksi, itse kiveyksen tekeminen alkoi sujua varsin vauhdikkaasti. Etupihan osalta haasteellisimmat paikat olivat autokatoksen viereisen kivirivin suoraan asettaminen ja rappujen eteen tulevan antiikkilaatta-alueen yhdistäminen antiikkikiveykseen. Autokatoksen osalta betonireunan kaarevuus osoittautui niin pieneksi, että kiveyksen ja katoksen väliin jäänyt rako voitiin täyttää saumaushiekalla. Portaiden edessä olevan antiikkilaatta-alueen liittäminen antiikkikiveykseen vaati hieman timanttisahausta ja ammattimiesten ollessa kyseessä, tästäkin suoriuduttiin tyylikkäästi. Tässä antiikkilaatalla päällystetyn alueen reunaa muotoillaan siten, että koristekivi mahtuu paikoilleen. Pölyn määrä on kyllä aikamoinen.

Timanttileikkausta tarvittiin myös kaarevien reunojen ja sadevesikaivojen viimeistelyssä. Leikkauksen jälkeen alue viimeisteltiin joko kehään asetetuilla kivillä, kuten sadevesikaivon kohdalla, tai reunan suuntaisella antiikkikivellä, jolla kivetty alue saadaan rajattua yhtenäisen näköiseksi. Tässä kuvassa on valmis sadevesikaivo.

Kun etupihan kiveys oli saatu valmiiksi ja reunoja tukevat liimakivet asennettu paikoilleen, kivetty alue saumattiin ja tärytettiin. Saumaushiekka saadaan täryttämällä tiivistettyä siten, että kivet pysyvät varmasti paikoillaan. Saumaksen lisäksi kiveys on tuettu joka puolelta joko liima- tai reunuskivillä tai maakostealle betonilla. Tässä on meneillään saumaushiekan täryttäminen.

Etupihan lisäksi matontamppausteline saatiin asennettua ja kiveys laitettua sinnekin paikoilleen. Valitsemamme teline on ns. yhdistelmäteline, jossa on sekä pyykkinarut että mattoteline. Pyykkien kuivattaminen ja mattojen tamppaaminen on jatkossa hieman helpompaa, kunhan säät suosivat.

Myö takapihalle tuleva vihermajan liuskekiveys asennettiin alustavasti paikoilleen. Liuskekivet leikattiin oikeaan muotoon ja aseteltiin kohdalleen. Kivien asettaminen tarkasti oikeaan tasoon ja välien saumaaminen tapahtuu, kunhan herra Kiveysurakoitsija porukoineen palaa lomilta ensi viikon alussa. Tässä kuva vihermajan kiveyksestä tässä vaiheessa.

Kiveystouhujen lisäksi olemme myös päässeet hääräämään muitakin pihatouhuja. leikkasimme nurmikon ensimmäistä kertaa ja fiilis oli kerrassaan katossa (leikkaaminen tosin täytyi suorittaa naapurimme ruohonleikkurilla, koska oman leikkurimme bensaletku on poikki ... Kiitos, Matti ja Jaana!). Virittelimme myös FatBoyn paikoilleen. Paikka on väliaikaisesti omenapuiden välissä ja lopullinen sijoituspaikka selviää, kunhan leikkimökin lähiympäristöä saadaan hieman siistittyä.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Kivimiehet saapuivat

Perjantaina oli aika aloittaa viimeinen suuri urakka projektissamme. Herra Kiveysurakoitsijan tiimi saapui paikalle ja aloitti homman asiaankuuluvalla työmaapalaverilla. Palaverissa sovittiin perusasiat ja työjärjestys. Kun asioista oli sovittu, herrat alkoivat touhuamaan etupihan pohjatöiden parissa.

Ensin oli vuorossa pohjan tasoittaminen ja täryttäminen. Herra urakoitsija touhusi Bobcatin puikoissa ja kaapi kauhallansa epätasaisuudet sileäksi. Kun pinta oli tasoitettu, se tärytettiin mahdollisimman tiiviiksi. Kastelun tarkoitus on vähentää touhussa syntyvän pölyn määrää. Pölyä kuitenkin syntyi sen verran reilusti, että Mia ehti pohdiskelemaan ikkunanpesu-urakkansa ajoitusta ...

Kun pohja oli saatu tasaiseksi ja tiiviiksi, alkoi kivituhkan levitys. Herra urakoitsija "ripotteli" kivituhkaa sopivan kokoisiin kasoihin pitkin etupihaa ja loput tiimiläiset tasoittivat sen silmämääräisesti tasaiseksi. Tässä vaiheessa asennetaan myös linjalangat, joiden avulla pinnan tasaisuus ja oikeanlainen kaato saadaan tarkasti kohdalleen.

Seuraava vaihe voi olla koko urakan onnistumisen kannalta tärkein. Juuri levitetty kivituhka tasoitetaan tarkasti ja samalla huolehditaan, että pohjan kaadot ovat juuri oikean suuntaiset ja kokoiset. Kaadot ovat tärkeitä, jotta kiveykselle satava vesi valuu pois tontilta sinne minne pitääkin. Kun pohja on tasainen ja hyvin tehty, kivet tarvitsee vain latoa paikoilleen.

Kun pohjatyöt oli tehty, kului pieni tovi itse pääraaka-ainetta odotellessa. Kun kivilasti viimein saapui, se purettiin tien viereen ja koko tie oli purkuoperaation ajan varsin tehokkaasti tukossa. Tässä lastissa oli 26 lavaa ja maanantaina tulee vielä parikymmentä lisää.

Ennen työpäivän päättymistä saatiin vielä itse latominenkin alkuun. Ensin tosin mitattiin linjat tarkasti ja varmistettiin, että kiveyksestä tulisi tarkasti talon julkisivun suuntainen. Mittauksen yhteydessä havaittiin, että autokatoksen betonilattian reunus on hieman kaareva, eikä kiviä voi koko matkalta latoa siihen kiinni, koska saumalinjoistakin tulisi kaarevia! Päätettiin, että kiveyksen ja autokatoksen lattian väliin valetaan lopuksi pieni betonikiila, joka täyttää raon ja yhdistää kiveyksen autokatokseen. Onneksi asentajat ovat ammattimiehiä ja osaavat ottaa tämän kaltaiset asiat huomioon. J-P tuumaili, että itse jos olisin asentanut, olisin vain alkanut lätkimään. No, siitä olisi varmasti tullut hieno ... ja kaareva ... Tähän sitä  sitten päivän päättyessä päästiin. Maanantaina ovat kuulemma etupihan kivet paikoillaan.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kiveysurakka voi alkaa

Saatuamme istutus- ja nurmikkoasiamme siihen kuntoon, että voimme ajatella saavamme oikean pihan tänä kesänä, pohdimme, josko myös pihakiveysten asentaminen olisi kesän aikana mahdollista. Niinpä selvittelimme hieman mahdollisia urakoitsijoita ja lähetimme heille tarjouspyynnöt. Mukana oli myös taho, joka aikoinaan toteutti naapurimme pihakiveyksen. Tuolloisen urakan tekijästä jäi sellainen kuva, että nokka ei tuhise eikä turhia tuherrella.

Tarjouspyyntöihin vastattiin ja ei vastattu. Totesimme kaikkien vastausten olevan suht lähellä toisiaan ja niinpä valitsimme tuon edellä mainitun tahon. Valitulle herra Kiveysurakoitsijalle oli - meidän onneksi - vielä käynyt niin, että hänelle oli ilmestynyt jokunen viikko niin sanottua luppoaikaa kalenteriin ja meidän urakkamme sopi hänenkin pirtaansa vallan mainiosti. Mitäpä siinä sitten kuin urakkaa lukkoon lyömään.

Tapasimme herra Kiveysurakoitsijan kanssa muutaman kerran suunnittelun merkeissä ja saimme hieman ohjeita siitä, mitä valmisteluja meidän tulisi tehdä ennen koneiden ja kivien saapumista. Mistäpä muusta oli (jälleen kerran) kysymys, kuin tavaroiden kantamisesta - kivettävät alueet olisi hyvä saada tyhjäksi roinasta ennen urakan aloittamista. Niin sitä sitten taas kannettiin ... J-P pohdiskeli, että kattotiiletkin on varmaankin siirretty paikasta toiseen ainakin kolme - neljä kertaa ...

Niinpä paikat "vapautettiin" rydöstä ja roinasta. Onneksi naapurin Pekka tarvitsi meiltä yli jääneitä perustusharkkoja oman terassinsa allen, joten niiden uusi loppusijoituspaikka on meidän puolestamme varsin pysyvä. Muut kilkkeet siirrettiin autokatoksen ja tien väliselle kaistaleelle, jossa ne voivat odottaa loppusijoitusta ... Spreijattiin vielä lopulliset etupihan kiveyksen linjat ja viimeisteltiin tyhjänä ammottava istutusallas. Etupihan vasemmalle puolelle jo istutetut perennat siirrettiin turvaan uuteen kuistin vieressä olevaan istutusaltaaseen. Tähän sitä sitten päästiin - johan siinä mahtuu touhuamaan.

Kun urakan oli määrä alkaa, odoteltiin Bobcatin saapumista tontille. Tiedossa toki oli, että edellisellä työmaalla menisi hieman pidempään, joten tähän osattiin varautua. Asia sai kuitenkin varsin huvittavan käänteen, kun naapurimme naapuri tuli aamusella ovelle ja kyseli, että josko tuo heidän tontilla oleva Bobcat kuuluisi tänne, kun he eivät ole sellaista tilanneet ... hupsista. J-P meinasi tukehtua pullaan, kun kuuli asiasta ja soitettuaan herra Kiveysurakoitsijalle, hänen reaktionsa oli jotakuinkin samankaltainen. Onneksi naapurimme naapuri on joviaalia sorttia ja asia tuli kuitattua jonkinsortin hihittelyllä. Tässä vielä kuva eksyneestä Bobcatista.

Päivän lopussa oltiin jo siinä tilanteessa, että etupihan kiveyksen linjaukset oli saatu kohdilleen (vasemman puoleinen istutusallas oli metrin verran liian leveä) ja viimeinen perenna-allaskin oli kaivettu. Sepeliä piti alkuperäisen suunnitelman mukaan poistaa koko etupihan alueelta noin kymmenen sentin kerros. Poiskuljettamiselta säästyttiin, koska kiveysalueen leveneminen ja mullan poistaminen tarjosivat oivallisen sijoituspaikan ylijäämäsepelille. Poiskaivettu multakin hupeni sopivasti etupihan vasemman laidan painaumaan. Tässä vielä kuva pihasta ensimmäisen päivän jälkeen. Bobcatkin on oikealla tontilla.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito ...

Tuskailimme muutama päivä sitten, että pihamme on edelleen aivan keskeneräinen hässäkkä. Naapurin Heikki antoi meille vihjeen, että tarkistakaapas, miltä "piha" näytti vuosi sitten ... kyllä helpotti! On se muuttunut, sitä vain ei kai itse huomaa, kun koko ajan tekee pikkuhiljaa jotakin. Palatkaamme muutokseen ja siihen liittyvään todistumateriaaliin hetken kuluttua.

Herra Maaurakoitsijan lähdettyä, olemme sanalla sanoen pakertaneet kuin heikkopäiset saadaksemme (tulevan) puutarhamme edes jonkinlaiseen kuntoon alkavan kesän aikana. Onneksi herra Urakoitsija kaivoi kaikki istutusaltaat, joihin pääsi käsiksi ... J-P hoiti terassin vieressä olevan altaan lapion ja kottikärryn avulla - eikä se ollut hauskaa. Pinnalla oli kymmenkunta senttiä multaa ja sen alla määrätön määrä savea, joka piti poistaa noin kolmenkymmen senttimetrin matkalta. Aikaa rupeamaan hassaantui viikko, mutta nyt allas on kaivettu ja suurin osa kasveistakin jo istutettu. Puhteensa aikana J-P kartoitti savelle muutaman mielenkiintoisen ominaisuuden; kuivana savi on kovaa ja sen takia hankalaa lapioida, märkänä se puolestaan on hyvin sitkeää ja sen takia hankalaa lapioida. Näiden ominaisuuksien lisäksi savi  on myös hyvin painavaa ...

Savenkaivuuoperaation lisäksi olemme ehtineet istuttamaan paljon kasveja - paljon kaivamista mukavampaa touhua muuten! Ehdimme myös rakentaa terassin viereiselle perennalle tulevat kärhöjen harjateräshäkit ... tässä kuva yhdestä häkitetystä kärhöstä.

Sitten siihen vuoden aikana tapahtuneeseen muutokseen. Kaikkein selkeimmin eron huomaa takapihaa tarkastelemalla. Tässä on kuva "takapihasta" viime vuoden toukokuussa.

Tässä tämän päivän tilanne. Pieniä eroja on havaittavissa ...

Myös terassin viereinen alue on hieman muuttunut. Vuosi sitten vertailimme aluetta ennen ja jälkeen siivousurakan. Tässä alueen eri vaiheet ... onhan siinä vieläkin jotain epämääräistä rytöä, mutta kyllä tätä ihan eri tavalla nyt kelpaa katsella! Ehdimme jo suunnitella, että pöydänkin terassille voisi täksi kesäksi varastosta roudata.

Vasemmalla terassin ympäristö ennen siivousta noin vuosi sitten ... keskellä kuva siitä, miten siivousurakka vaikutti asiaan ja oikeanpuoleisena tämän hetkinen tilalle.

 









Seuraavaksi joukko kuvia, jotka kertovat enemmän kuin tuhat sanaa...









Lopuksi muutama vaihekuva istutusaltaan virittämisestä. Hankimme Valley View -merkkistä nurmikonreunusnauhaa, joka tuntuu olevan varsin vaivaton asennettava. Siistin näköinenkin siitä vielä tulee. Olemme aiemmin käyttäneet sellaista aaltoilevaa vihreää reunanauhaa ja meille tuli siitä sellainen olo, ettei se oikein tahdo pysyä ryhdikkäänä, vaan alkaa jossain vaiheessa repsottamaan johonkin suuntaan. Nyt käyttämämme reunanauha kiinnitetään metallisilla kiiloilla paikoilleen ja se on muutenkin rakenteeltaan paljon tukevampaa. Hankimme myös kanttausraudan, jolla reunan siistinä pitäminen onnistuu jatkossa helposti. Tässä työvaiheet.

Istutusalueelta on poistettu nurmikko ja muu kasvusto mahdollisimman tarkkaan. Hyvä pohjamulta on näkyvissä.

Seuraavassa vaiheessa altaan reuna on syvennetty oikean  syvyiseksi kanttausraudan avulla.

Reunusnauha on asetettu paikoilleen. Nauha on sen verran joustavaa, että kaarevista alueista tulee automaattisesti symmetrisiä.

Seuraavaksi reunusnauha ankkuroidaan paikoilleen mukana toimitettavilla teräskiiloilla. Kiilat naulataan noin 45 asteen kulmassa alaspäin reunusnauhan läpi.

Istutusallas täytetään mullalla. Myös reunanauhan ja nurmikon väliin jääneet aukot täytetään.

Sitten vain kasvit paikoilleen ...

... ja karike päälle.