keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Kaikki lattiat valmiina

Aivan ensimmäiseksi on syytä mainita muutama sana viettämästämme minilomasta. Kävimme koko perheen voimin ennen itsenäisyyspäivää piipahtamassa Pietarissa. Meno- ja tulomatkan aikana yövyimme laivalla ja välissä olevan päivän palloilimme perillä. Nuhruinen sää hieman latisti tunnelmaa, mutta kaiken kaikkiaan reissu oli kyllä paikallaan. Matka sujui ilman suurempia kommelluksia, mitä nyt J-P tippui menomatkalla hytin yläpediltä lattialle aikamoisella ryminällä. Tästäkin kuitenkin selvittiin säikähdyksellä ja paikkojen kolotuksella.

Varsinaisen rakennus-projektin suhteen saavutimme itsenäisyys-päivänä yhden virstan-pylvään. Saimme nimittäin kaikki lattiapintojen asennukset valmiiksi. Näistä viimeisimpänä valmistui Mian työhuone, johon loppujen lopuksi päädyttiin asentamaan samaa parkettia, kuin suurimpaan osaan koko muuta taloa. Alkuperäinen suunnitelma oli, johtuen huoneen käyttötarkoituksesta, asentaa joko muovimatto tai laminaatti. Muovimaton tyrmäsimme suht varhaisessa vaiheessa mutta laminaatit ehdimme jo hankkiakin. No, laminaatit tuupattiin leikkureineen kaikkineen huuto.nettiin myyntiin ja parkettiakin jäi yli huikeat vajaa kaksi neliömetriä ... Tässä sitä sitten asennetaan - itse asiassa aika lähellä valmistumista ollaan.

Mitäs muuta on tapahtunut sitten viime kirjoituksen? Saimme kylpyhuoneen listat asennettua, joten alakerrassa työtä on listojen puolesta jäljellä enää kodinhoitohuoneessa. Myös yläkerran aulan listoista suurin osa on asennettu, joten lopullinen valmistuminen lähestyy vääjäämättä. Tavoitteenamme on saada koko hoito jouluksi valmiiksi - muuten se menee väkisinkin ensi vuoden puolelle ...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti