maanantai 8. elokuuta 2011

Meille tulee piha

Tänään oli merkittävä päivä pihallemme - tai siis tulevalle sellaiselle. Tontin takaosassa olevaa risu- ja rytökasaa ei oikein vielä voi pihaksi kutsua. Herra Maaurakoisija soitteli eilen iltasella J-P:lle ja ilmoitteli, että kone olisi tontilla seitsemältä aamulla ... hieman lyhyt varoitusaika, ettemme sanoisi! Puhelusta seurasi varsin intensiivinen muutamatuntinen - onneksi naapurimme ovat sellaista sorttia, että he tulevat hädän hetkellä auttamaan. Hätä nyt sisnänsä ei ollut aivan mahdoton, tontti vain piti saada siivottua kaiken maailman rydöstä, jotta aamulla saapuva kaivinkone pääsisi työskentelemään. Onneksi J-P ehti heittää peräkärryllisen kattotiiliä Mustioon aiemmin aamulla, olipahan sen verran vähemmän kannettavaa. Roinat saatiin kuin saatiinkin siirrettyä ja tontti tuli valmiiksi aamun koitokselle.

Aamulla masiina saapuikin puikoissaan vanha tuttumme, herra Kaivuri, joka kunniakkaasti pohjusti talomme perustukset yli vuosi sitten - niin se aika rientää. Herran työväline oli tällä kertaa paria numeroa pienempi ja näppärämpi tähän tehtävään. Kone oli kooltaan sen verran pieni, että se mahtui puikahtamaan takapihan puolelle talomme vierestä.

Kaivurin ensimmäiseen työpäivään kuului kantojen ja juurien irtikaivaminen - päästiinpä alustavia mittauksiakin jo tekemään. Herra Perustusmies lainasi J-P:lle auliisti omaa Puutarhajyrsintään, joka sekin on tuttu projektimme alkuajoilta. Pääsipähän J-P:kin traktorin rattiin kunnolla ensimmäistä kertaa reiluun kahteenkymmeneen vuoteen. Hieman se liikenteessä ajaminen jännitti, mutta tontille siirtyminen hoitui loppujen lopuksi kunniakkaasti. Puutarhajyrsimen saaminen pihan puolelle oli oma haasteensa, koska se ei mahtunut puikahtamaan talon vierestä. Niinpä masiina ajettiin pihalle "takaoven" kautta jyräämällä pari närettä tontin perältä. Samalla syntyi oivallinen käytävä siirtolavan täyttämistä varten.

Tähän sitä sitten ensimmäisenä päivänä päästiin. Lähes kaikki kannot ja risut saatiin mahtumaan ensimmäiseen siirtolavaan ja loput rydöt häipyvät huomenna. Kun tontin pinta on saatu siivottua ja tasoitettua, on täyttömaan vuoro. Täyttöön käytetään pihan perustamiseen sopivaa multaa, jonka päälle laitetaan ohuempi kerros istutuksille ja nurmikolle sopivaa, parempilaatuista tavaraa. Kaiken kaikkiaan multaa kuluu nelisen kasetillista (täysperävaunullista) ...

Pihan lisäksi muutakin edistymistä on tapahtunut. Rouva Maalarimestari kävi hiomassa ja maalaamassa kattokellomme katon ja seinät - lopputulos oli kerrassaan hieno. Samalla teimme päätöksen jättää kattokellon katto valkoiseksi ja tapetoida vain seinät. Tässä rouva on työssään ja täytyy sanoa, että vaatii kokemusta ja tottumista, että pystyy keikkumaan kahden ilmaan viritetyn lankun varassa ilman sen kummempia ongelmia. J-P:n astelu lankuilla ei ollut ollenkaan yhtä sujuvaa ...

Tässä vielä kuva lopputuloksesta. Kattokellon katto on kuvassa valmis ja kahteen kertaan maalattu. Tilan "raksatunnelma" poistui kertaheitolla, vaikka se vielä keskeneräinen onkin.

Lopuksi on vielä pakko mainita eräs yksityiskohta, jossa kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kyseinen pistoke on J-P:n työhuoneen kattolampun pistoke ja asentajana toimi eräs vähemmän meille asennustöitä tehnyt asentaja. Vakiasentajamme oli herra Sähköurakoitsijan mukaan varattu, eikä voinut itse hoitaa asiaa. Tuli vähän sellainen "Mitäs väliä tällä on, kun ei tämä minun ole" -fiilis ...

4 kommenttia:

  1. Kansi on siinä paikassa missä se kuuluukin olla, reikä paneloinnissa on mennyt vähän väärään kohtaan.

    VastaaPoista
  2. Ehkä suurin ongelma onkin se, että asiasta ei vaivauduttu edes kysymään, että mitäs tehdään. Projektimme aikana pääsimme tottumaan siihen, että tekijä kommunikoi epäkohdat ennen kuin ruuvaa kannen tai laudan tai minkä ruuvaakin, paikoilleen.

    Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että jos kyseessä olisi ollut Jussin oma katto, rako olisi jäänyt piiloon.

    VastaaPoista
  3. Toki rako täytyy saada piiloon, mutta akryylimassa taitaa olla ainut järkevä vaihtoehto. Jakorasiaa ei oikein enää pysty siirtämään reiän keskelle, paitsi jos on ruuvattu pohjan läpi.

    VastaaPoista
  4. Irrotin kannen ja rasiaa toisesta laidasta kattopaneelissa kiinni pitävän ruuvin, jonka asentaja oli paikoilleen ruuvannut. Tämän jälkeen rasian sai kahdella ruuvilla näppärästi keskelle aukkoa, eikä rumaa rakoa jäänyt näkyviin.

    Olkoonkin, että paneelissa oleva reikä on vajaa 10 milliä liian iso, rasian voi asettaa sen keskelle siten, että koko reikä jää peittoon.

    Asia lienee käsitelty.

    VastaaPoista