maanantai 20. kesäkuuta 2011

Meillä on kodinhoitohuone

Kodinhoitohuoneen nimellä kulkenut Romuvarasto ei enää ole romuvarasto, vaan oikea Kodinhoitohuone. Olkoonkin, että huone ei ole aivan valmis vielä, sitä voi vallan mainiosti alkaa käyttämään! Moisella on iso vaikutus lapsiperheen arkirutiineihin.

Sitten itse missioon. Lapset olivat lauantaina mummon luona, joten tehokas työaika oli rakentamisen suhteen turvattu. Olikin hyvä, että lapset olivat poissa juuri lauantaina, koska silloin edessämme olivat kodinhoitohuoneen suurimmat haasteet - villoittaminen, kilpsilevyjen asentaminen ja seinien tasoittaminen. Huoneen tyhjentäminen kaikesta siellä olevasta rydöstä olisi myös ollut jonnin verran haastavampaa, jos Tuho-Osastomme olisi ollut osallistumassa. Tässä kuva lähtötilanteesta, jossa kaiken maailman rydöt ja roinat ovat vielä paikoillaan.

Lauantain työsarkaan sisältyi kodinhoitohuoneen tyhjentäminen, puuttuvien villojen ja kipsilevyjen asentaminen, seinien tasoittaminen sekä pistorasian siirtäminen pois hanan läheisyydestä. Pistorasian siirto-operaatio oli herra Sähköurakoitsijan puolesta valmisteltu ja meidän tehtäväksi jäi kipsilevyn roilottaminen ja rasian asentaminen oikeaan paikkaan.

Kodinhoitohuoneen tyhjentäminen sujui pääasiassa kivuttomasti. Huoneessa röhnöttävät palttiarallaa 3-metriset erikoiskovat kipsilevyt tosin aiheuttivat hieman haastetta ... onneksi meillä on naapureita! Naapurin Heikki tuli auliisti J-P:n kanssa kantamaan levynkuvatukset pois kuleksimasta. Kiitos, Heikki! Loppuosa lauantain rupeamasta olikin sitten pelkkää puurtamista. J-P oli jo ehtinyt unohtaa, kuinka "ihanaa" lasivillan käsitteleminen on ... ei oikeastaan ollutkaan touhua kovin suuri ikävä. Lauantain jälkeen tilanne oli jotakuinkin tällainen. Tuo tursuava töhnä on polyuretaania, joka täyttää ja tukee roilon ja reikien kohdilla olevia puu/levyrakennetta. Seinään tulee tälle kohdalle laatoitus, joten taustan näöllä ei ole väliä - kunhan se on tukeva ja tiivis.

Tässä vielä kuva loppuun rakennetusta seinästä. Sähkökaapin alaosa piti puuttuvien kytkentöjen takia jättää vapaaksi ja kaapin yläpuolellakin oleva levy on vain "heftissä" eli muutamalla ruuvilla kiinni, koska se joudutaan vielä hetkeksi sähköasennustöiden takia irrottamaan. No, nämä tulevat kohdalle sitten, kun yläkerran sähköasennustyöt tehdään loppuun.

Sunnuntain työrupeaman jälkeen tilanne olikin aivan toisenlainen. Lapsiparatkin olivat paikalla toteamassa, että taas rakennetaan eikä kukaan ehdi leikkiä ... oi voi. Aktiviteettejä ja tekemistä kehitellessään Kasper onnistui telomaan Sonjan käsivarren haravalla ja Sonja puolestaan Kasperin pikkuvarpaan jakkaran avulla. Tiedä häntä, liittyivätkö tapahtumat sitten toisiinsa vai eivät ... Onneksi mitään vakavaa ei kuitenkaan sattunut.

Sunnuntaina suurin vastuu Kodinhoitohuoneesta lankesi Mialle, joka asensi lasikuitutapetit ja maalasi huoneen kahteen kertaan. Mitä nyt J-P kävi välillä Apupoika-Anterona auttamassa vuodan asentamisessa tai jonkun seinäpläntin hiomisessa. Tässä vielä kuva Suuren Rutistuksen jälkeen. Välitilan laattojen asentaminen on tarkoitus hoitaa huomenna, jonka jälkeen huone onkin listoja ja mainittua sähkökaapin ympäristöä vaille valmista kauraa.

J-P:n aika kului sunnuntaina pikku-WC:n parissa, joka tulikin lattia listoja vaille valmiiksi. Lattialistat jäivät asentamatta sen takia, että haluamme maalata simppelit peruslistat ja asentaa ne talopaketin vakiolistojen sijaan. Kannustalon toimituksen mukana tulleet listat ovat mielestämme hieman liian juhlavat kyseiseen tilaan. Tässä kuitenkin kuva J-P:n touhuamisen tuloksesta ... ei ollenkaan keskeneräisen näköinen!

Pikku-WC:n valmiiksi saattamisen lisäksi J-P:n työlistalle mahtui yksi pieni, mutta pitkään vaivannut asia. WC:n oven karmi on taannoin mennut asennuksen yhteydessä hieman vinoon, eikä ovi oikein tahtonut pysyä avoimena ollessaan paikoillaan. Myöskään sulkeutuminen ei onnistunut ilman lievää voimankäyttöä.

Kun karmia taannoin asennettiin, emme olleet vielä hankkineet laservesivaakaa, joka tuli korjausoperaatioon hätiin. Molemman karmin puoliskot paljastuivat vinoutensa puolesta - saranapuoli oli vinossa syvyyssuuntaan ja toinen puoli sivusuuntaan ... aika vinkura siis. Karmi saatiin suoraksi ja nyt ovi toimii niinkuin oven kuuluukin toimia.

Myös projekti Varaston Siivous on mainitsemisen arvoinen. Autokatoksessamme on varastotila, joka on tarkoitus jakaa jossain vaiheessa kahteen osaan - työtilaan ja puuliiteriin. Ennen lauantaita kyseinen tila oli yhtä hyllyvää rytömassaa, johon onnekkaasti saimme hieman järjestystä. Tarve operaatiolle syntyi, koska sirkkelit ja muut härvelit oli saatava lukkojen taakse suojaan. Varastosta poistettiin kaikenlaista epämääräistä palovillasta Vilpe-hattuun ja piipun suojapeltiin ... Huuto.net siis. Sirkkeleille löytyi paikka ja uusi naapurimme, Pekka, ilmeisesti löytää remonttiprojektinsa tiimoilta käyttöä yhdelle jos toisellekin poistuvalle tavaraerälle.

Lopuksi vielä muutama sana uusista naapureistamme. Olemme olleet ilmeisen onnekkaita saadessamme juuri kyseiset naapurit vierustontin taloa asustamaan. Uusi Naapurimme Pekka oli viemässä omia remonttijätteitä kaatopaikalle pakettiautollisen verran ja totesi, että kyllä nuo meidänkin roskamme kyytiin mahtuvat. Loistavaa! Pidetäämpä huoli, että ovi käy kahteen suuntaan ...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti