torstai 15. huhtikuuta 2010

Perustuksia ja toteutuvia puutarhaunelmia

Talkooväestä ja talkootöistä ensin muutama sana. Tämänkertaista talkootouhua voitaneen pitää sulkeisina ... sulkeiset ovat armeijassa käytettävä metodi, jonka avulla asia opitaan toistamalla se mooonta kertaa peräkkäin.

Näihin viikonloppuna vietettyihin sulkeisiin liittyivät harkot, niiden määrän laskeminen ja oikean harkkomäärän siirtäminen paikasta A paikkaan B. Touhun perimmäisenä ajatuksena oli siis siirtää perustusharkkoja siten, että ammattimiesten tarvitsisi kanniskella niitä mahdollisimman vähän. Mia muuten siirsi autokatoksen harkot ihan yksin ... Muita sulkeisiin osallistuneita olivat J-P:n ja tuho-osaston lisäksi Markku (taas!) ja hänen veljensä Jari - tuumasivat vielä pitävänsä touhusta. Hullua sakkia!

Harkkoja siirrettiin kaiken kaikkiaan neljän-viiden tonnin verran painona mitattuna. Poikien siirtämät harkot painoivat 21kg kappaleelta ja Mian siirtämät harkot 16kg kappaleelta. Tässä kuva Jarista palaamassa tauon jälkeen mielitouhunsa pariin. Savotta alkaa tässä vaiheessa olla jo loppupuolella - onneksi sää oli sananmukaisesti loistava!

Sulkeisten jälkeen menimme Markun luokse saunomaan ... poikkeuksellista talkooväkeä tuo Markku kun tarjoaa oman huhkimisensa jälkeen isäntäväelle saunan!

Maanantaina tuli ammattimiesten vuoro astua remmiin. Herrat tulivat paikalle ja mittasivat perustusten äärikulmat paikoilleen. Äärikulmissa saa talotehtaan määrittelyn mukaan olla 5mm (!) heittoa suunnitelmaan nähden - aika tarkasti pitää siis mitata! Herroilla oli käytössään talotehtaalta saamansa piirustukset, joissa mitat oli merkitty millimetrin tarkkuudella ristiin-rastiin perustusten kulmapisteiden välille. Herra Perustusmiehen mukaan moisen piirustuksen avulla mittaaminen on ihan pikku juttu - heillä on toisaalla samaan aikaan työmaa, jonka kanssa meinaa hiukset lähteä päästä. Siellä kaikki suunnitelmat on käsin piirretty ja niiden tarkkuus on vähän sinne päin ...

Kun mittaaminen oli hoidettu, alkoi sokkelin muuraaminen. Ennen päivän loppua oli ensimmäinen ja pitkälti toinenkin kivikerros jo paikoillaan. J-P totesi jälleen (ties monennenko kerran) herra Perustusmiehen olevan enemmän kuin mies paikallaan. On sillä kyllä hyvä porukka!

Lopuksi muutama sana puutarhasta. Saimme nimittäin edellisessä teksissä mainitulta puutarhasuunnittelijalta tarjouksen, jonka hyväksyimme. Kyseinen unelma näyttää siis olevan toteutumassa! Ensimmäinen tapaaminen rouva Puutarhasuunnittelijan kanssa sovittiin toukokuun loppuun. Sitä odotellessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti